Ливвиковский язык (Livvin kieli). Стихотворение на ливвиковском наречии карельского языка.

No milbo min avvutan?
Kui nũgői sinuu elvũttiã?
Ni kãit, ni vãit et tãvvũtã,
Kui ruavos jugies selvitã?

On sinuu, armas, pengottu,
On hãtken sudre sũrjittũ.
Sa nũgői odva hengitãt,
Jo lamonnuh da murjottu.

Et oliš toižii jũhmembi,
Ni mieletői, ni n’erotoi,
Ni kielis kaikkii tuhmembi,
A poijat sinus erotah.

Hoš kieli eule turkikse,
Ga toiči ãijãl lãmmittãũ,
Ku roihhãi mãgi jũrkãkse,
Se muaman jũttũőh ãmmãttãũ.

Ei tũũstũ ozah nuorižo,
Ku kieli vaihtui vãgižin,
Ku armahanke puaražes
Et omal kielelpagiže.

Ei ole ozau mužikku,
Ku mučoi eihãi pajata,
Ku oman kielen muuzikku
Ei heliã vãl’l’ãl rajata.

Ei yhtel leivãl kũllãine
mua elã, toven taratan,
Dai Alavoine, ũllőine
Ei ãijãl nãigiã varata.

A varatah, ku pãdeviã
Ei livvin kieles nãhtãne,
Ku omah kieleh hãdãvũő,
Meil ujohus ei lãhtene.

On hengis kieli tuattoloin,
Vie ei pie panna tuohustu.
sa kodvaine vai vuottele,
Se nãppižel vai mũőhãstũi:

Se kai, mi meile tuatas jãi,
On, tiettãũ, armas, omuttu,
No ũlbeilemmő, vuota vai,
Mũő livvin kielen čomuttu.